Virallinen roturisteytys

Minkälaisia nämä mittelspitzin kanssa tehdyt, ensimmäisen sukupolven roturisteytys-ranskanbulldogit sitten ovat?

Ensin sanottakoon, että minulla ei ole yhtäkään laiskaa ranskanbulldoggia ja jo ilman mitään risteytystäkin kaikki meillä kotona asuvat ranskikset ovat aktiivisia ja liikkuvat erittäin mielellään.

Roturisteytyspentueen isäksi valikoitui ihmisystävällinen ja avoin, aivan ihana luonteinen mittelspitz Tuisku, joka ei ole ns haukkuherkkä kuten mittelspitzien usein ajatellaan olevan. Se ei silti kuitenkaan sulje pois rotutyypillistä perimää myös äänenkäytön suhteen. Tämän pentueen vanhemmista ranskanbulldoggi emä on kuitenkin se, joka vanhemmista haukkuu enemmän ja on periyttänyt tätä ominaisuutta jo aiempaankin pentueeseensa. Ranskanbulldoggi-ihmiset tuntuvat monesti kokevan kovinkin suurena ongelmana sen, että koira haukkuu ja olenpa kuullut sanottavan niinkin, että "ranskanbulldogin ei kuulu haukkua", joten närää näyttää aiheuttavan myös tehty valinta risteytysrodun suhteen.

Haukku ja ääni on kuitenkin yksi koiraeläimen luonnollinen kommunikointitapa, samoin kuin murinakin vaikka sekin koirilta usein halutaan ihmisen toimesta kieltää. Jalostusvalinnoilla on toki mahdollista vaikuttaa asiaan jossain määrin valitsemalla aina hiljaisia yksilöitä jalostuksen, mutta ennemminkin heittäisin vastakysymyksen, että miksi koiralta pitäisi jalostaa pois taas yksi sillä luonnostaan oleva ominaisuus vain ihmisen mielipiteen tai mukavuudenhalun vuoksi? Mitä jos annettaisiin koirien olla koiria?

Nämä risteytyspennut käyttävät siis enemmän ääntä kommunikoidessaan ja leikkiessään, kuin tavallinen ranskanbulldoggi, mikä voi toki sisätiloissa ajoittain ihmistä turhauttaa. Ne haukkuvat erityisesti silloin, kun ovat innoissaan ja malttamattomia, kuten esimerkiksi ihmisen tullessa kotiin tai turhautuessaan odottamaan. Haukkuminen on kuitenkin sellainen asia, johon on mahdollista jossain määrin vaikuttaa myös koulutuksella ja joka todennäköisesti tulee vähenemään koiran aikuistuessa muutoinkin jonkin verran, kun suurin intoilu hieman tasoittuu.

Vahtiviettiäkin löytyy ja asioista ilmoitetaan tietenkin haukkumalla kuten mikä tahansa normaali koira tekisi, mutta aivan samoin toimii myös näiden ranskanbulldoggi-emä eli ominaisuus ei tule pelkästään mittelspitzin puolelta. Nämä koirat ovat tarkkaavaisia ja älykkäitä, ne huomaavat helpommin asioita joihin ranskanbulldoggi ei välttämättä kiinnitä ensin edes huomiota.

Pennut ovat todella aktiivisia ja tarvitsevat paljon tekemistä sekä yhteistä puuhastelua. Ne tarvitsevat ehdottomasti mahdollisuuden juosta vapaana edes ajoittain ja päästellä höyryjä (täytyy kuitenkin muistaa kiinnipitoaika ja -laki sekä turvallinen ympäristö koiran irti pitämiselle eli mielellään aidattu alue), mutta pelkkä liikunta ei kuitenkaan riitä väsyttämään niitä vaan ne tarvitsevat myös aivotyöskentelyä tai muuta puuhaa. Mikäli tekemistä ei ole, niin sitä kyllä sitten keksitään itse ja mahdollisesti myös luvattomankin omatoimipuuhastelun merkeissäkin. Koska nämä ovat touhukkaita, ne ovat myös kekseliäitä ja nopeita oppimaan, niin hyvässä kuin pahassakin eli myös huonot tavat voidaan oppia tehokkaasti.

Myös nopeus ja kyky liikkua on luonnollisesti erilainen kuin ranskanbulldogilla, koska rakennekin on erilainen. Ja koska keho mahdollistaa entistäkin korkeammat hypyt, niin niitä sitten kyllä tehdäänkin oikein vaivattomasti. Täytyy aina muistaa pukata ruokapöydän tuolit pöydän alle, ellei halua että koira menee sinne pöydällekin tutkailemaan. Saman kokoinen ja suurin piirtein samanlaisen aktiivisuustason omaava leikkikaveri on pentu- ja nuoruusaikana ehdottomasti vain plussaa, mutta miksipä ei myös aikuisena koska nämä ovat sosiaalisia tapauksia.

Luonteeltaan kaikki ovat äärimmäisen iloisia, ihmisystävällisiä ja haluaisivat kovin mielellään olla itse huomion keskipisteenä sekä sylissä. Pentujen äitikoira on tavallista hönttiä ranskanbulldoggia varautuneempi vieraita ihmisiä kohtaan, mutta mittelspitz-isä on tuonut pennuille avoimuutta kuten toivoinkin. Arkuutta tai vihaisuutta ei ole esiintynyt.

Nämä tulevat erinomaisesti toimeen niin lapsien kuin vanhustenkin kanssa ja kaiken siltä väliltä. Kahdella pennuista on myös kissakaveri eikä sekään ole tuottanut ongelmia. "Koiraa" nämä puhuvat paremmin kuin perinteinen ranskanbulldoggi, jolla jo ruumiinrakennekin (ruttunaama ja hännättömyys) rajoittaa jonkin verran normaalia koirien välistä elekieltä. Vanhempia koiria kunnioitetaan ja meille kotiin jäänyt narttupentu nöyristelee aikuisia koiria sen verran tehokkaasti, että heittäytyy välillä jopa selälleen ja saattaa lirauttaa pienen pissankin merkkinä alistumisesta ja kunnioituksesta vanhempaa koiraa kohtaan, vaikka tilanteessa ei olisikaan mitään uhkaavaa. Ihmistä turhauttavaa se alistumispissailukin, mutta jälleen luonnollista käytöstä ja elekieltä koiraeläimelle.

On ollut mielenkiintoista huomata kuinka roturisteytys on tuonut takaisin näitä ns alkukantaisempia eleitä ja toimintatapojakin, tietysti terveen rakenteen lisäksi.